Omantunnonvapaus

Viime aikoina on julkisuudessa käyty keskustelua kansalaisaloitteesta, jossa esitetään terveydenhoidon ammattilaisille lakiin perustuvaa oikeutta kieltäytyä osallistumasta aborttiin vakaumukseensa vedoten. Lakialoitekampanja on kulkenut nimellä "Omantunnonvapaus". Lakialoite on seuraavan sisältöinen:

"Lisätään Lakiin raskauden keskeyttämisestä (239/1970) uusi pykälä: Terveydenhuollon henkilökunnalla on oikeus eettisen tai uskonnollisen vakaumuksen perusteella kieltäytyä suorittamasta raskaudenkeskeytystä, ellei naisen henki ole vaarassa. Vakaumuksen perusteella lääkärillä on oikeus kieltäytyä laatimasta raskaudenkeskeytykseen johtavaa lausuntoa. Nämä oikeudet koskevat myös kyseisten alojen opiskelijoita. Raskaana olevien naisten lakisääteiset oikeudet taataan alueellisin järjestelyin."

Kansalaisaloitteen laatijat ovat lääkärit Jemina Ahola ja Sari Tanus. Aloite sai määräaikaan 23.11.2014 mennessä yli 50 000 nimeä ja eteni näin ollen eduskunnan käsittelyyn. Kansalaisaloitteen lähetekeskustelu eduskunnan suuressa salissa pidettiin 8.10.2015 ja julkinen kuuleminen sosiaali- ja terveysvaliokunnassa 22.10.2015. Aihetta ovat nostaneet vahvasti esille perussuomalaiset ja kristillisdemokraatit, suurimpana äänitorvena Päivi Räsänen. Räsänen on ollut myös puuttumassa ylimpään raskaudenkeskeytyksen viikkorajaan (rv 24+0).


Itse en aloitetta kannata monestakaan syystä. Ensinnäkään Lääkäri- tai Kätilöliitto eivät ole pitäneet lakimuutosta tarpeellisena. Nykyisinkään ketään terveydenhuollon ammattilaista ei pakoteta tekemään aborttia eikä osallistumaan sen tekemiseen. Tältä on pystynyt halutessaan välttymään työjärjestelyin. Kyseessä ei siis ole mikään suuri ammatillinen epäkohta, vaikka se on sellaisena esitettykin. Ymmärrrettävästi abortti ei ole tekijälleen miellyttävä työtehtävä, mutta koska sen joutuu joka tapauksessa joku tekemään, niin eikö ole parempi että se tehdään ammattilaisen toimesta eikä puoskarin? Ja epämieluisia tehtäviä kuuluu kyllä varmasti ihan kaikkien tehtävänkuvaan (mielelläni minäkin kieltäytyisin palvelemasta raskaana olevia vakaumukseeni ja omatuntooni vedoten - on se sen verran traumaattista ;). Tällainen "rusinat pullasta" -ajattelu on minusta jo lähtökohtaisesti outoa ja mikäli tällaiselle linjalle lähdettäisiin, niin mihin raja lopulta vedettäisiin?

Toisekseen Suomen aborttilaki on jo nykyisellään EU-maiden tiukempaa luokkaa. Aborttiin tarvitaan sekä kahden lääkärin suostumus että taloudellinen tai sosiaalinen perustelu. Tätä taustaa vasten tarkastellen en näkisi syytä lähteä tekemään mitään tiukennuksia. Väistämättä käy mielessä, että aborttia koskevalla kansalaisaloitteella pyritään tosiasiassa rajoittamaan naisen mahdollisuutta saada abortti. Tämä tosiasiallinen tavoite on verhottu hoitohenkilökunnan omantunnonvapaudeksi. Lisäksi tulisi huomioida, että Suomessa raskauksia keskeytetään muihin maihin verrattuna vähän - noin 10 000 vuodessa (vuonna 2014 8,5 keskeytystä tuhatta 15-49-vuotiasta naista kohti). Tämä on Pohjoismaista vähiten.

"Omantunnonvapaus" -lakialoitteen kampanjoinnissa (esim. Iltalehti 17.11.2014) on ratsastettu  hoitohenkilökunnan kokemuksilla epäonnistuneista, myöhäisistä raskaudenkeskeytyksistä (rv 12+1 -rv 24+0).  Tällaiset keskeytykset ovat kuitenkin harvinaisia ja niihin tarvitaan Valviran lupa. Yli puolet keskeytyksistä tehdään ennen raskausviikon 7 päättymistä (raskausviikoilla ≤ 8+0) ja vain vajaa 7 % raskausviikon 12 jälkeen. Keskeytykset tehdään pääosin (92 %) sosiaalisin perustein. Myöhäisiin raskaudenkeskeytyksiin tarvitaan Valviran lupa ja raskausviikon 20 jälkeen luvan edellytyksenä on, että sikiöllä on luotettavan tutkimuksen avulla todettu vaikea sikiön sairaus tai ruumiinvika. Mahdollisen tai todetun sikiöpoikkeavuuden vuoksi tehtiin ainoastaan 2,8 % vuoden 2011 kaikista keskeytyksistä. Raskaudenkeskeytykset tehdään siis pääasiassa varhaisilla raskausviikoilla sosiaalisista syistä. Voidaankin kysyä, miksi lakialoitteen kampanjoinnissa ei ole keskitytty tällaisiin tavallisiin tapauksiin? Olisiko syynä se, että näistä tavallisista tapauksista ei saataisi raflaavia juttuja? Tällaiset raskaudet keskeytetään pääasiallisesti lääkkeellisesti kotioloissa. Hoitohenkilökunnan osaksi jää potilaan ohjeistaminen ja reseptien kirjoittaminen. Peräti 90 % keskeytyksistä hoidetaan nykyään lääkkeellisesti ja ainoastaan 10 % kaavinnalla.

Minusta raskaudenkeskeytys sikiön vaikean sairauden vuoksi on monin tavoin aivan eri asia kuin raskaudenkeskeytys sosiaalisista syistä. On aivan eri asia joutua keskeyttämään toivottu raskaus, siksi koska sikiö on vaikeasti sairas kuin keskeyttää vahinkoraskaus, siksi koska lapsi ei sovi vallitsevaan elämäntilanteeseen. Koska olen joutunut käymään läpi raskaudenkeskeytyksen sikiöpoikkeavuuden vuoksi, niin voin sanoa että minua loukkaa melkoisesti se, että tällaisessa tilanteessa mukana ollut hoitohenkilökuntaan kuuluva kokee traumatisoituneensa tilanteesta ja revittelee tätä traumaansa lehtien sivuilla. Olisiko raskautta pitänyt kenties jatkaa? Olisiko sairauteensa myöhemmin kohtuun kuolleen tai vaikeasti sairaan lapsen synnytys ollut tälle kätilölle vähemmän traumatisoivaa? Kaiken kaikkiaan tuossa Iltalehden jutussa on outo näkökulma, sillä tällaiseen tilanteeseen joutuminen on taatusti raskaampaa vanhemmille kuin hoitohenkilökunnalle. Olen minäkin tällä potilashistoriallani jo mahtanut traumatisoida melkoisen joukon hoitohenkilökuntaa - voi lääkäri- ja kätilöparkoja... Sikiöperustein tehtävät, myöhäiset raskaudenkeskeytykset ovat äärettömän kova paikka niille vanhemmille, jotka joutuvat tämän kokemuksen läpikäymään. Sitä ei osaa kuvitella sellainen, joka ei ole samassa tilanteessa ollut. Kyseessä on varmasti sen perheen elämän vaikein päätös. Vanhempien syyllistäminen tällaisessa tilanteessa ei johda mihinkään.

Tämän avautumisen jälkeen saattaa tulla yllätyksenä, että olen itsekin joissain määrin abortinvastustaja. En ymmärrä toistuvia abortteja sosiaalisista syistä. Abortti ei ole ehkäisykeino. Ymmärrän kuitenkin, että joskus voi todella käydä vahinko. Tämän jälkeen odotan kuitenkin tapahtuvan jonkinlaista oppimista. Samalle henkilölle ei voi käydä samanlaista vahinkoa toistuvasti. Voitaisiinko tällaisissa tilanteissa ajatella tarjottavan ilmaista, pitkävaikutteista ehkäisyä? Lähes 40 prosenttia raskaudenkeskeyttäjistä on tehnyt vähintään yhden abortin jo aiemmin, joten tässä olisi mahdollisuus saada vähennettyä  raskaudenkeskeytyksiä. En usko, että raskaudenkeskeytysten oikeudellinen rajoittaminen on oikea tie yrittää vähentää niitä. Jos oikeasti halutaan vähentää abortteja, niin silloin pitäisi kyllä yrittää vaikuttaa niiden ennaltaehkäisyyn eli ehkäisyn ja ehkäisyvalistuksen parantamiseen.

PS. 

Olisi mielenkiintoista tutkia suhtautuvatko lapsettomuudesta kärsivät keskimääräistä tiukemmin aborttiin. Uskoisin näin olevan. Vahinkoraskaudet eivät juurikaan herätä ymmärrystä, kun itse ei kykene tulemaan raskaaksi.

Edit (5.12.2015): Helsingin Sanomat oli kirjoittanut aiheesta 24.2.2013 otsikolla "Jonkun se on tehtävä". Tuossa jutussa oli samoja argumentteja lakialoitetta vastaan, joita itsekin olin tässä blogikirjoituksessa nostanut esiin

Lähteet: Raskaudenkeskeytyksen Käypä hoito -suositus