sunnuntai 28. tammikuuta 2018

Matti Kaivosoja: "Mitä, jos lomien sijaan alkaisimme haaveilla omasta arjestamme?"

”Miten haluaisimme ihan tavallisten päivien kuluvan? Sen sijaan, että elämä vain tapahtuu ja vyöryy yli, perhe voi itse vaikuttaa siihen, että arkeen tulee kivoja rutiineja.” 
- lastenpsykiatri Matti Kaivosoja -

Helsingin Sanomien (25.1.) henkilökuvassa haastateltiin lastenpsykiatri Matti Kaivosojaa. Haastattelu  puhutteli minua monelta osin. Nykyään paljon keskustelua tuntuu herättävän se, että lapsiperhearki kuvataan kaikkialla niin raskaana ja ahdistavana. Monet kritisoivat, että tällaista negatiivista näkökulmaa tuodaan turhan yksipuolisesti esiin. Itse en ole tähän seikkaan kiinnittänyt huomiota. Oikeastaan olen kokenut päinvastoin: lapsiperhe-elämä kuvataan perheellisten taholta onnentyyssijana. Perheelliset hokevat lapsettomille, että et tiedä onnesta tai rakkaudesta mitään, ennen kuin olet saanut oman lapsen.

Lapsettomuudesta kärsineenä olen kokenut asian vahvasti näin. Olisin kaivannut realistisempaa kuvaa vanhemmuudesta ennen lapsen syntymää. Lapsen saatuani arki lävähti naamalle melkoisena shokkina. Vanhemmuus on kaikessa intensiivisyydessään ajoittain todella rankkaa. Toki meillä vauvavuotta leimasi vahvasti vauvan refluksitauti, mutta uskon, että myös ilman sitä arki olisi tuntunut ajoittain rankalta. Yhtään liioittelematta, olen ollut kuolla väsymykseen. Onhan se rankkaa, jos et saa yli vuoteen nukkua yhtäkään kertaa useampaa tuntia yhdenmittaista unta. Se on rankkaa ihan kenestä tahansa. Eikä sitä minusta tule kaunistella.

Lastenpsykiatri Kaivosoja ratkoo näitä lapsiperheiden ruuhkavuosien haasteita työkseen. Helsingin Sanomien haastattelussa Kaivosoja totesi, että nykyään nuoret perheet ovat jopa liian huolestuneita, jos kaikki ei mene ”normaalisti”. Tavoitellaan psykologisesti hyvää vanhemmuutta ja elämää, johon kuuluu kiinnostava työ, onnellinen parisuhde ja lasten kehittävät harrastukset. Samalla pitäisi saada aikataulut pelaamaan ja asuntovelka maksettua. Se on Kaivosojan mukaan uuvuttava yhtälö. Kun vanhemmat eivät selviä siitä, mitä tavoittelevat, tulee romahduksia.

Vaikeuksien kanssa painiville vanhemmille Kaivosoja puhuu armollisuudesta. Vaikeuksien keskellä on kiusaus verrata itseään muihin, ”normaaleihin” perheisiin. Itse myönnän sortuvani tällaiseen vertailuun tuon tuostakin. Kaivosojan mukaan sellainen on harha, sillä mitään oikeanlaista, psykologisesti hyvää elämää ei ole olemassakaan, eikä sitä siksi kannata tavoitella. Elämä tuo aina mukanaan yllätyksiä. Melko vapauttavaa - eikö vain?

Ruuhkavuosiahdinkoon on useita syitä: ydinperheet ovat liian yksinäisiä, lapset tehdään pienellä ikäerolla, uraa ei uskalleta laittaa tauolle, työnantajat eivät jousta. Kaivosoja lisää vielä yhden: Perhe-elämä voi näyttäytyä loputtomana umpikujana, koska nykyinen pikkulasten vanhempien sukupolvi ei ole nähnyt kotona lapsiperhearjen eri vaiheita. Sisaruksia on useimmiten vähän ja he ovat melko samanikäisiä. Harva joutuu enää hoitamaan omia pikkusisaruksiaan tai vanhempien sisarusten lapsia. Monilla ei näin ollen ole omakohtaista kokemusta pikkulapsivaiheesta ennen omia lapsia. Perspektiivi perhe-elämään uupuu ja helposti unohtuu, että pikkulapsivaihe on vain ohimenevä hetki. On kieltämättä helpottava ajatus, että esimerkiksi unipulmat eivät ole loputon umpikuja. Jonain päivänä nekin ovat ohi.

Kaivosoja kritisoi sitä, että arkeen etsitään helpotusta suunnittelemalla lomia ja kalenteroimalla laatuaikaa. Hyvää tarkoittava ajatus korostaa Kaivosojan mukaan käsitystä, että arki on jotain, josta on päästävä pois ja saatava tauko. Hän ehdottaa kääntämään näkökulman ylösalaisin: Mitä, jos lomien sijaan alkaisimme haaveilla omasta arjestamme? Miten haluaisimme ihan tavallisten päivien kuluvan? Toisiko arkeen iloa esimerkiksi perheen yhteinen ruokailu tai harrastus? Minua tämä ajattelutapa viehättää. Tavallinen arki, ilman suuria yllätyksiä puoleen tai toiseen, on parasta. Mikä voisikaan olla hienompaa kuin semihyvin rullaava arki.

Kaivosojan omalta pojalta on leikattu aivokasvain, joten hänellä on omakohtaista kokemusta siitä, että ikävät kokemukset eivät voi olla vaikuttamatta vanhemmuuteen. Ikävät kokemukset jättävät väistämättä jälkensä. Tässä kohdin koin jonkinlaisen synninpäästön: SIIS EIVÄT VOI OLLA VAIKUTTAMATTA. Toisin sanoen on ihan normaalia ja jopa odotettavaa, että meidän tausta vaikuttaa myös vanhemmuuteen. Myös edellisten sukupolvien kokemukset vaikuttavat siihen, minkälaisten uskomusten varaan meidän elämämme rakentuu. Minä ja puolisoni pelkäämme kuolemaa aivan erilailla, koska se on ollut vahvasti elämässämme läsnä.


Lue lisää:
Yle.fi: Lastenpsykiatri puhuu mieluummin pyjamapäivästä kuin lomasuunnittelusta: "Kannattaisi käyttää aikaa oman arkensa haaveiluun"
Vauva.fi: Miksi ruuhkavuodet tuntuvat nykyään niin rankoilta? Syypää on intensiivinen vanhemmuus

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä tähän kommenttisi. Kommentit julkaistaan moderoinnin jälkeen.